24.12.2007

Jouluaaton tunnelmia

Jäsen H on pian lähdössä joulun viettohon. Esittelen tässä molemmat lahja-aikaansaannokseni. Tämän vuoden saldo on vähän huonompi kuin viime jouluna, jolloin neuloin useammallekin sukulaiselle huopatossuja.

Ahkerimmin viimevuoden huopatossuja on käyttänyt mummoni, koska hänen tossunsa olivat vuoden varrella menneet puhki ja niitä on parsittu jo useampaan kertaan. Kuvassa tämän vuoden lopputulos, jalkamallina säihkysäärinen äitini. Novitan Huopanen on materiaalina. Koristesydämet lisäsin huovutusneulan ja piparimuotin avulla.

Jäsen Kirsikan aikanaan neulomien pupujen inspiroimana tein yhden huovutetun pupun. Ei tosin ollut alusta alkaen selvää, mikä otus luomuksesta oli tulossa, eikä minulla luonnollisestikaan ollut mitään ohjetta tai mallia käytössäni. Olkapäistä tuli sen verran tuhdit, että pupu sai lempinimekseen bodari-bunny. Valitettavasti en älynnyt ottaa kuvaa ennen pesukonekäsittelyä. Kuvassa kuitenkin aikaansaannokseni heti pesukoneen jälkeen ja sitten vähän muokattuna. Värin muutos johtuu valaistuksen eroista. Äitini sai hillittömän naurukohtauksen nähdessään vasemmanpuoleisen näkymän ja tilannetta ei helpottanut ollenkaan se, että olin sijoittanut täyttöaukon epäkäytännöllisesti jalkojen väliin... Täytöstäkin on kuvia, mutta päätin jättää ne julkaisematta.


Oikein hyvää joulua!

17.12.2007

Joka toinen vuosi...

...noin keskimäärin siis, saan päähäni askarrella joulukortit. Tänä vuonna oli taas askarteluvuosi vuorossa, joten mikäs siinä sitten. Tällä kertaa löysin Tiimarin valmiit korttiaskartelupaketit ja niistä sitten väkersin ystäville ja kylänmiehille kortteja. Helppoa ja nopeaa, vaikka meni siinä silti kolme iltaa. (Kuvassa on ehkä puolet aikaansaannoksistani.)

25.11.2007

Vastuu sisällön tuottamisesta

Jäsen H ilmoittautuu mukaan tämän blogin julkaisemiseen. Aikaisempaa kokemusta moisesta touhusta ei ole vielä päässyt syntymään, mutta ei tämä tähänastisen perusteella ylivoimaisen vaikealta tunnu.

Käsityö- ja varsinkin neulomisinnostukseni on ajoittain ryöpsähtelevää ja ajoittain uinuvaa sorttia, mutta kerhomme perustamisen myötä minustakin voi vielä tulla suuri käsityöihminen. Ja vaikka ei tulisikaan, niin jatkamme yrittämistä.

Perustamiskokous

Käsityökerho Helvetin Motivoituneet Kutojat perustettiin perjantaina 23. marraskuuta 2007 Vantaan Korsossa. Nimestä huolimatta kerhon tarkoituksena on puuhata muutakin kuin vain kutoa. Jäsenistö koostuu tällä hetkellä kolmesta henkilöstä, joista minä olen siis yksi. Kaksi muuta esitelkööt itse itsensä.

Kerhon perustamiskokouksessa tehtiin kynttilöitä ja juotiin glögiä.