18.10.2008

Värjäämme lankaa


18. kuluvaa kuuta menestyksekäs käsityökerhomme kokoontui lopultakin kokeilemaan kasvivärjäystä. Värjäystä oli suunniteltu jo pitkään ja se oli tarkoitus järjestää kesällä, mutta monien mutkien jälkeen se onnistui vasta lokakuussa. Jäsen M, joka oli asiaan parhaiten perehtynyt, opasti meitä muita värjäyksen saloihin.

Kasvivalikoimamme käsitti sipulinkuoria, kanervaa, vuohenputkea, lupiinia, raparperin lehtiä ja siankärsämöä. Osa kasveista oli kerätty alkukesällä, osa syksymmällä. Raparperin lehdet otimme suoraan pihalta, ja ehkä siksi niistä ei tuntunut juuri väriä irtoavan. Jatkoimme raparperia kuivatulla siankärsämöllä. Puretusaineena käytimme alunaa.


Kuvassa kanervat porisevat kaasuliekillä. Tuulinen sää vaikeutti kaasun käyttöä, välillä liekit sammuivat kokonaan. Käytössä oli myös sähköliesi, joten meillä oli ulkona aina kaksi kattilaa tulella yhtä aikaa. Lämpötiloja valvottiin digitaalisella paistomittarilla ja vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän mittarilla. Vasta viimeinen erä, raparperin ja siankärsämön sekoitus, pääsi vahingossa kiehumaan.


Sipuliliemi ja taustalla lopputulos



Mielipiteitä ja kommentteja värjäystuloksista

Sipuli1
  • Vau hienoa, täyteläisen ruosteisen oranssinen sävy
  • M ei värjännyt, koska oli jo niin monta kertaa aikaisemmin värjännyt sipulinkuorilla
Sipuli2
  • Jälkiliemi, lämpimän keltainen, M:n mukaan väri oli yllättävän vaalea
Kanerva
  • Väristä tuli voimakas, sipulinkuoriväriin verrattuna vihertävämpi

Vuohenputki
  • väri jäi haljuksi, johtuisiko liian nuorina poimituista lehdistä. Tai sitten niitä oli liian vähän.
Lupiini
  • Lupiinia oli niin vähän, että värjäsimme vain yhden 50 gramman erän lankaa.
  • Väri oli kaikista vihrein, mutta myös aika vaalea
Raparperi+siankärsämö
  • vihreää ei tullut tästäkään, mutta ihan kiva ruskea


Kuvassa värit näyttävät erilaisilta kuin luonnossa, joten en ole varma osasinko nimetä nämä täysin oikein. Korjatkaa muut jäsenet, jos olette eri mieltä.

Yleisesti lopputulos vaikuttaa hyvin keltavoittoiselta. M:lle tulos oli lievä pettymys, koska hän kaipasi enemmän vihreitä sävyjä. Jäsenet H ja K olivat tyytyväisempiä lopputulokseen, koska meillä ei ollut aikaisempaa kokemusta kasvivärjäyksestä ja kokeilu oli sinänsä jo mielenkiintoinen. Lisäksi Kirsikka teki oman eksperimentaalisen liotusvärjäyskokeilunsa jämäliemillä ilman keittämistä ja ilman puretusainetta. Lanka värjääntyi haalean kellerväksi, värin kestosta ei kuulema ole takeita.

Päätimme myös, että seuraava värjäyssessiomme tapahtuu ensi kesänä, kun luonnosta saa paljon vihreää. Tavoitteisiin kuuluu myös iso rautapata, rantanuotio ja noita-akkamainen pukeutuminen.

Nyt jään ihmettelemään mitä teen omilla langoillani ja odottelemaan toisten jäsenten raportteja samasta aiheesta.