28.5.2009

Neulontaa ja naapureiden kyttäystä

Tuottelias käsityökerhomme kokoontui tänään allekirjoittaeen eli Kirsikan tykönä ja tavoitteena oli harjoittaa yllä mainittua toimintaa. Innostuksemme kädentaitojen harjoittamiseen oli suorastaan ylitsevuotavainen ja lisäksi perustimme alajaostoksemme raittiusseura Helvetin Raittiit Kutojat, jonka ensimmäisenä tehtävänä oli edistää raittiutta juomalla pois Diverso Salento Primitivo -punaviini, jota en yksin onnistunut eilen täysin poistamaan maailmasta.

Kaiken tämän ohella H onnistui saamaan valmiiksi villasukan, joka on ollut työn alla kuulema on pari vuotta.


M puolestaan jatkoi pirtanauhan kudontaa ja etenikin työssä kiitettävästi.


Itse keskityin lähinnä ruoanlaittoon. Menumme sisälsi ns. hatusta vedettyä pöperöä, jonka H nimesi Kirsikan keltaiseksi kukkakujeeksi.


Päätän raporttimme täältä tähän. Seuraava sessio on H:n luona joskus ja toivottavasti vähän tuotteliaampi.